Pohjoismaiden myydyin CRM-ohjelmisto

SuperOffice CRM – Curriculum vitae

SuperOffice CRM

Syntynyt

Vuonna 1990

Vanhemmat

SuperOffice ASA, Norja

Kasvattajat

Yli 150 000 käyttäjää ja 11 500 yritystä globaalisti.

Olen kouluttanut itseäni asiakkuudenhallinnan ammattilaiseksi jo kohta 20 vuotta. Vuosien saatossa olen työskennellyt tuhansien työnantajien kanssa ympäri Eurooppaa lähes kaikilla toimialoilla. Katson olevani yksi alan ehdottomista huipuista.

Luonteeni

Luonteessani selkeys ja tehokkuus yhdistyvät yllättävään monipuolisuuteen. Toimin tehokkaasti niin pienissä kuin suurissakin organisaatioissa. Aikaisemmat työnantajani ovatkin usein todenneet, että eivät ole kohdanneet vielä näin loogista ja tehokasta tekijää.

Vahvuuteni

Vahvuuksiani ovat joustavuus ja muokkautuvuus. Minut on erittäin kitkatonta perehdyttää kiinteäksi osaksi muun henkilöstön työntekoa. Voin luvata, että osaan sopeutua juuri teidän yrityksenne tapaan tehdä bisnestä ja toimia asiakkaidenne kanssa.

Verkosto

Osaamistani täydentää laaja verkostoni, SuperOffice-kumppanit Euroopassa. Suomessa DB-Manager Oy, vuonna 1984 perustettu ohjelmistotalo, vastaa minusta koko elinkaareni ajan: määrittelee tarpeen, räätälöi, asentaa kouluttaa ja tukee. He tukevat niin käyttöön kuin teknisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa. Verkostooni kuuluvien ohjelmistotoimittajien avustuksella osaamistani voidaan laajentaa tarpeidesi mukaisesti.

Erityisosaaminen

  • Toimin tehokkaasti henkilökohtaisena sihteerinä muistuttaen tärkeistä asioista ja tapahtumista.
  • Pystyn systemaattisesti arkistoimaan suuriakin tietomääriä, yrityksiä, yhteyshenkilöitä, toimenpiteitä ja dokumentteja, ilman stressaantumista.
  • Olen elementissäni Microsoftin Office-tuoteperheen kanssa ja erityisesti tykkään toimia Microsoftin Outlookin kanssa. Tulen myös toimeen Notes ja Groupwise-sähköpostijärjestelmien kanssa.
  • Pystyn kommunikoimaan käyttäjieni kanssa heidän omalla kielellään ainakin englannin, saksan, ranskan, espanjan, italian, suomen, ruotsin, norjan, tsekin, tanskan, hollannin ja puolan kielillä.

Vaatimukset elinympäristölle

  • Palvelimen käyttöjärjestelmä
    Windows 2000 Server, Windows 2003 server tai Windows 2008
  • Työaseman käyttöjärjestelmä
    Windows 2000 Professinal tai uudempi
  • Verkko (clientin online-käyttö)
    10 Mbit TCP/ IP verkko alle 10 ms verkkoviiveellä
  • Web-selaimet (web client käytössä)
    Internet Exlorer (6, 7 ja 8), Firefox (2.0 ja 3.0), Safari (5.x) ja Chrome
  • Tietokanta
    Microsoft SQL Server (2000, 2005 tai 2008), Sybase Adaptive Server (8.x, 9.x, 10.x ja 11.x), Oracle (8.1.7, 9i tai 10g) ja IBM DB2 (v8 tai iSeries)

SuperOfficessa
kaikki tarpeellinen

  • Myynti ja sen johtaminen
    tarjoukset, seurantasoitot, prospektisoitot ja tarjouskannat yhdessä paikassa
  • Henkilökohtainen ajanhallinta
    kalenterit, ryhmäkalenterit, tehtävälistat ja soittolistat kaikkien nähtävillä
  • Asiakastiedon tallentaminen ja jakaminen
    asiakaskohtaiset keskustelut, tilaukset, sähköpostit ja tarjoukset
  • Markkinointi-viestinnän toteutus
    kohderyhmät, sähköpostit, personoidut kirjeet ja osoitetarrat parilla klikkauksella

Haluatko tietää kuinka parantaa yrityksenne asiakkuudenhallintaa: